Näytetään tekstit, joissa on tunniste seuris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seuris. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. marraskuuta 2011

Back to business...

TEV loppui ja nyt ollaan taas opistolla valmiina opiskelemaan.
Viimeiset päivät TEVissä menivät oikein kepoisasti. Viimesenä päivänä sain muksuilta paljon haleja ja muutaman kortin. Myös työkaverit kiittelivät. Katsotaan jos sitä voisi tehdä comebackin sitten keväällä. Ken tietää ;)

Viikonlopun vietinkin sitten hommissa Isoskoulutuksessa. Paljon populaa ja tehtävää. Keksittiin paljon uusia leikkejä, jotka olivat ihan käyttökelpoisiakin. Parasta oli, kun piirettiin Marian ja Juhon kanssa kolmistaan muutama piirustus joihin piireltiin vuorollaan jotain ja sitten seuraava jatkoi. Ihan loistavii alitajunnan tuotoksii kyl tuli :D Saan niistä ehkä joskus kopiot niin voi olla, että saan jakaa ne myös täällä. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä mieleen mursut ja Lauritähkän Syyskuun Kyy... Ah, että!
Sunnuntaina menimme vielä perheen kaa mummilaan syömään ja näkemään serkkupoikia perheenee. Ruoka oli hyvää kuten kuten aina ja seurastakaan ei ollu valittamista :)

Onnekseni maanantaina sain kyydin opistolle, koska oli ihan muutama laukku tuotavana joita olisi ollut tuskaa raahata junalla ja sit viel 2,5km opistolle. Olenkin jo opistolla ollessani kerennyt siivota, nauraa, käydä kaupassa, soittaa kitaraa, nukkunut päikkärit, nukkunut 11h yöunet, menettänyt olemattoman motivaationi, ollut saamaton, soittanut lisää kitaraa, aloittanut uuden villasukan kutomisen ja juonu litroittain teetä. Kaksi kirjallista tehtävää pitäis tehdä perjantaiksi ja ei huvita niin yhtään. Huomenna on onnekseni pakollista kirjoittamista, joten en niistä pysty luistamaan.

maanantai 16. elokuuta 2010

BUHA !!


Eihä täs ookkaa vierähtäny ku puoltoist kuukautta sitten viime kirjoituksen :P On ollu vähä yli buukattuu toi miun kalenteri, mut jos ny vaikka sais aikaseks tällasen lyhyen tiivistelmän :D

Eli siis olin toisen viikon Perheniemen opistolla Myrskylän rippileirillä. Tuttuina oli viime leiriltä Maria, kesäteologi ja kanttori. Meitin srk:lta saatii viel kaks isosta ja Myrskylästä oli kaks paikallista isosta. Lapsukaisia oli puolet enemmän kuin Artjärven leirillä mikä sitten menas tuplasti enemmän kuria, huomiota ja hermoa. Hyväpuoli oli, että saatii helpommin leikkei aikaseks isolla porukalla. Viis päivää meni suht vikkelään leiriläisten ja työporukan kanssa. Oli iha TAJUTTOMAN kuuma joka meinas sitä et joka tauolla isoset makas ku lahnat omissa punkiissaan tekemättä mitää, ku ei va yksinkertasest pystyny/kyenny tekee mitää. Viiden päivän aikana leirillä saatiin aikaseks pari draamaa, palohälytys ja hermot kireelle. Iltasin oli kaikist kivointa, ku jauhettii isosten ja kesäteologin kaa puuta heinää ;DD Tuli monee kertaa kuultuu vauva-, spitaalis-, ja michael jackson vitsejä !! Ei herran jumala Sönkön ja Jermun kaa xDD Perjantaina päästii sit onneks jo kotiutumaan~
Lauantain vietin pikkuserkkuni (tämäkin sukuyhteys ilmeni minulle vasta automatkalla juhlapaikale) häissä Lohjalla. Häät oli tosi kivat ja morsian oli nätti :3 Sunnuntai olikin sitten konfis pv jolloin päätettiin taas läkähtyy, mut onneks Jermun autos oli ilmastointi~ Käytii viel kirkon jälkee muutamas paikas pyörähtää ku iha eriksee pyysivät :)

Parin lepopäivän jälkeen sitten pakkasin taas kamani rippileiriä varten ;D Nyt pääsin kuitenkin takaisin kotikonnuille IV. riparille pitämään jöötä~ Leiri oli aivan mahtava, koska ihmiset tolivat niin hyvin toimeen keskenään. Paljon tuli uitua kun yhtä päivää vaille joka päivä käytiin viereisellä beatchilla uimassa. Hyvin sai uikkarin rajat ku polski täydessä auringon paisteessa muutaman tunnin päivittäin :) Saunassa oli myös oikein mukavaan kunhan saimme houkuteltua leiriläis tytötkin saunomaan loppuviikkoa kohden. Oli aika nastaa~ Ruoka oli hyvää joten kaikki leiriäiset palvoivat Manua, ku teki meille nii ihanaa ruokaa. Leiriltä tullaan muistamaan isoäiti ja punahilkka, michael jackson (kyllä vain, Sönkkö oli tälläkin leirillä mukana ;D), 'hyppää muikku!' ja beachi reissut~ Sillä leirillä olisi kevyesti voinut olla toisen viikon :3
Sitten taas pari päivää vapaana joilloin olinkin sitten nin kipeänä, että tuli nappii vedettyy naamaa aikast säännöllisesti. Konfirmaatio päivänä olin edelleen aika kipeä, mutta lähdin silti liikkeelle. Sain kokea jotain uuttakin sillä siunasin yhden leiriläisistä. Oli aika jännää~
Laulu kierroksella hieman eksyiltii ja mulla meni ääni totaallisesti :P Jäin sitten näppärästi matkalla serkkuni rippijuhliin jutskaamaan sukulaisteni kanssa.

Viimeisen lomaviikon vietinkin sitten flunssaillen, mutta sehän ei menoa haitannut :D Kävin nimittäin keilaamassa Eevun, Santsan ja Pekun kanssa (olin toinen ^.^), sukuloimassa, leffassa ja syömässä feat. Tetsa&Maria, picnikillä Vieterinpuistossa feat. Tetsa&Maria (kuvia löydätte täältä Tetsan blogista), leikkimässä prinsessaa kavereitten kaa Kouvolassa (kuvia tulee havassa tulevaisuudessa...) ja taasen leffassa feat. sisko ja sukulaistytsyt.

Koulutukseni viimeinen lukuvuosi pyörähti myöskin käyntiin tuossa 11. päivä ja koko tunneskaala on tullu koettua alle viikossa :P Viimeksi tänään oli suurta luomisen tuskaa ja vitutusta ilmassa. Nauranutkin olen niin, että maidot tuli nenästä x)
Koetan nyt olla reipas tyttö tän blogin kaa, koska on tänne hetkittäin tosi mahtii kirjottaa~!!
Byebye~

p.s. Omia kuvia ei ny tipu, ku en jaksa niitä alkaa muokkaamaan blogiin sopiviksi !!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Lööpeissä tavataan!


Mul on ollu niin taju kuuma koko viikon! Eikä uimaakaa oo päässy prkl....
Tän viikon oon viettäny kaikkialla muualla ku kotona nimittäin lupauduin tossa edellisellä leirillä Artjärven srk:n rippileirille Perheniemen opistolle. Iha kiva oo mut:
a) en tunne sielt ketää
b) en tunne paikkoja
c) PANIIKKI!!
Onneks miul ol kuitenki Maria mukana reissussa isostelemassa. Alkuun tunnelma oli just sellain 'apua, apua pakokauhu iskee just!!'. Sen jälkee kuitenki, ku yks leiriläin käski vilkuttaa ni oikein kivasti leiri kuitenkin meni. Työporukka oli loistava ja leiriläiset... noh, jos sanon et perus viistoist kesäsii ni se voi avartaa jo paljon ;D
Meitin hommina Marian kanssa oli pitää raamiksii, iltaohjelmii ja tietenki ne kaikki mitä ny käskytettii tekee. Tästä saimmekin lempinimen suntiot...
Muo vähä pelottaa et must tulee iha just mökki höperö, ku mulla on alkanu tuo vitsien taso uhkaavasti laskemaa (kyllä, niinkin matalalla ku se on jo ollu) Tästä syytän kuitenkin kanttoria ja kesäteologia joita taisi hieman väsyttää leirin aikana. Esim. aateltii miten joku ihminen tulevaisuudessa analysois raamatun ni tultii lopputuloksee et raamattu on tiiliskivi jossa on lehmiä joissa on paljon voikukkia... Do not ask...
Monia kokemuksia rikkaampana palasin sit perjantaina kotio ja otin tottuneesti viiden tunnin päikkärit heti tavarat sisää heitettyäni ^^'

Lauantai mun alunperin piti vaa chillata kotona ja pestä pyykkii, mut ei ni ei. Nakki napsahti ja töihin kuudeks tunniks xP Kerkesin senki jälkee khyl pesee pyykkii ettei siinä mikää.
Tänää oli sit ton ko. riparin konfirmaatio. Kirkossa oli iha äly kuuma ja paarmoja iha törkeesti! Messun aikana napsahti nakki jos toinen, mutta kaikista jännin olikin tämä ehtoollis pikareitten tiskaus ehtoollisen aikana toooodella pienessä vessassa xD Sitten laskettii kolehdit jonka jälkee kävin pyörähtää muutamas rippijuhlassa feat. Late ja Maria. Kuuma oli, mut onneks ol mukavii ihmisii jotka tarjos kylmää juotavaa ^3^

Huomenna matkani käy uudestaan kohti Perheniemen opistoa koska lupauduin Myrskylän srk:n riparille myöskin isostelee. Siitä sitten ensi viikolla~
Holá~!!

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Byöppi... "WTF!?"

On ollu khyl iha mahtava viikonloppu ku on ollu niin paljon tekemistä ja ihania ihmisiä~!! Happy happy~ ^o^

Lauantaina suuntasin Jaanan, Päivin ja Katan kanssa nokkamme kohti Tamperetta. Katin piti myöskin tulla, mutta raukka sairastui eikä päässyt mukaan D: Miun piti mennä Katin kanssa Tracon V:n, mutta menimpä sitten yksikseni ;D Muut kaverini menivät sitten viettämään päivää Särkänniemeen. Traconissa kävin heti ensimmäisenä katsomassa FFFightin joka oli mahtava :) Siitä sitten aloin soittelemaan ihmisille, kun en osannut suunnata minnekkään yksinäni ja pyörin kuin puolukka ympäriinsä ilman määränpäätä. Pääsin onneksi lyöttäytymään Paulan ja muiden ihmisten joukkoon kuten mm. Mae Angelan ja Heinin. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa.
Kävimme Paulan kanssa katsomassa cosplay kisan joka oli kyllä ihan huippu! Tykkäsin niist juontajist jo valmiiks ja ne cossitkin oli hienoja ja cossaajat hauskoja x) Mieleeni jäivät Gaimon One Peacesta(sen puku koostu suurimmaks osaks sellasest laatikost jonka sisää se ol ahtautunu), noita tyttö (joka olikin sitten kaikkien yllätykseksi poika) ja BlazBluen Ragna vaa siks, ku sil ol nii mahtava asenne (tasa-arvo kohillaa ja sillee ;DD). Kuvailin sit ihmisii ja hengailin uusien ihmisten kaa. Käytii sit conin jälkee hakee Paulan ja Aten kanssa kiinalaisesta ruokaa mukaa ja mentii sitä syömää sit siihe puistoo joka oli Tamperetalon kupeessa. Oltii khyl aika selviytyjii Paulan kaa, ku ei se tyyppi ollu laittanu meille sit mukaa mitää ruokailuvälineit ni mie söin sit kastikepurkin kannella ja Paula repi siit ruokalootasta yhen kulman irti jolla saatto sit lapata ruokaa menee. Ol khyl aika hehkee ruokahetki ;D
Takastulomatka ol kyl yks maailman parhaimpii autoreissui ever~ Tai siis Tuulosten jälkee, ku nää muut sai ruokaa naamaansa ja alko olee yliväsyneit = nauro kaikelle. Lahden paikkeilla olkin se matkan paras juttu ja me kyl selvitetää viel ne ketäs siin autos ol :D Oltiiki sit loppumatka iha kikseis ja laulettii vaa levylt kappaleit. Kymppilinjan Minä oli mun ja Katan inhokki ku lähettii Kausalast, mut ny se on ehdottomasta kesän paras muisto biisi.

Tää päivä menikin sitten kirkkoille ja laulaen, koska oli 2.riparin konfirmaatio. Oli iha törkeen kuuma olla juhla tamineissa ja ku ei tahtonu varjookaa löytyy joka paikasta. Viitisen tuntii ajeltii ees taas laulamassa ja onnittelemassa leiriläisiä. Paras yleisö ol khyl ehdottomasti Haavistossa, ku ei ollu paikalla ku leiriläinen itse. Kuuluisin sitten taas toisessa paikassa ku olivatpa itse Olga ja Tuukka Temonen lapsineen paikalla kuuntelemassa meitin rääkymistä ;D.
Tulee kaikkia ikävä, ku tietää ette sitä samalla tavalla tuu juteltuu varmaankaa ikinä (rimmaapa hienostee :'))

Ny on jalat iha kuolleet, koska käytin korkkareita kaks päivää putkee ja en aijo laittaa khyl ens viikolla jalkaa ollenkaa (sunnuntaina on varmaanki pakko -.-) Oli on ku polttopuulla.... Sain just melkee pakattuu huomista ja ens leirii varten tavarat. Must ol aika pelottavaa huomata kuinka rutiinin omasesti toi pakkaamiin nykyää sujuu :S Oon varmaa aika usein pois kotoota tai jotaa :D

Leirikuulumisia luvassa aikaisintaan lauantaina. Niissä merkeissä sitten!
Hóla~

torstai 1. heinäkuuta 2010

Pokemon päivityksii vol.2 +Versailles

JATKUU...

Maanantain vietin kavereitten kaa kokkaillen. Tehtii iha äly hyvää kasvislasagnee :) Syötii tyytyväisinä ruuat ja jälkkäriks jätskii. Katottii viel muutama jakso Sinkkuelämää ja juteltii kaikkee jännää :3
Tiistaina olikin sitten menoa ja meininkiä. Lähdettiin Eevan ja Marjun kanssa kohti Helsinkiä, koska illalla sattui olemaan Versaillesin keikka. Olimme Helsingissä joskus yhden aikoihin ja otimme ensimmäiseksi päämääräksemme vasta avatun Purikura shopin. Jos joku ei tiedä niin purikura on hauskempi versio valokuva kopista. Saa valita itse taustoja ja koristella kuviaan haluamalla tavalla. Meitin kuvista tul kyl aika hienoi ja jaettiin ne sit keskenämme~
Pyörittii sit Kampissa hoitelemassa asioita ja haahuumassa muuten vaa kyyläämässä ihmisii. Jonottamaan sai mennä Tavastian nurkille kolme tuntii enne ovien avautumista ja me jonotetti sit jotaa 2,5h, ku ei vaa yksinkertasest ollu mitää muutakaa tekemistä ;D Jonotus menikin sitten aika nopeesti. Jonottamisesta meit sit vihastutti ja ihastutti ne meitin takana olleet pikkulikat iältää jotaa 12 wee. Ne kuunteli meitin juttui iha innoissaa mitä kerrottii toisillemme ja naureskeli niit sit samalla. En vaa tajuu :DD

Koska ja kun Versailles ei ole nii tunnettu kuin esim. LM.C niin päästii todella lähelle lavaa. Kun keikka alko ja ekan sävelet läks soimaa ni sit vast miu alko jännittää ;D Ja voi sitä huutomerta ja kyynelten tulvaa ku bändi alkoi yksi toisensa jälkeen saapumaan lavalle. Ensin Yuki, sitten Teru, Hizaki ja vikana Kamijo. Tai oikeastaan vikana saapui sessio basisti jonka nimee en oo kuullu (ja se ahistaa suunnattomasti!) Sopi muute iha hyvin joukkoon ja oli hyvän näköinenkin ;) Mutta siis itse keikka ei ollut ehkä paras millä oon ollu, mutta ylivoimasesti kaunein ikinä! Pelkästään bändiläiset saivat ulkonäöllään nousemaan pilviin. Ne meikit, vaatteet ja hiukset... Ah~ Miten ne vaa voi näyttää nii kauniilta kaikki... Varsinkin Hizaki vangitsi ulkonäöllään (voi myös olla, että syy siihen oli et oltii Hizakin puolella lavaa).
Versaillesin musiikissa rakastan niitä kitaroita yli kaiken. Useaa otteeseen keikalla tajusin kitara soolojen aikaan seisovani paikallani silmät kiinni kädet rinnalla ja leuka rinnassa vain kuunnelle niitä upeita kitara sointuja~ Tuijotin myös soolojen aikana Terun ja Hizakin käsiä ja kuinka he soittivat. Oli se vaa ihmeellistä. Toinen juttu oli myöskin Kamijon tapa laulaa ja tapa saada haluamansa ääni itsestään irti. Mahtavaa~

Muistetuimmat hetket keikalta:
* Kamijo pohjusti hienosti alkavan kappaleen ja sai yleisön hurraamaan, mutta sitten ei rummut lähtenykkää. Kamijo katsahti Yukia, Yuki osotti Hizakia joka oli kyykyssä maassa ja rassasi kitaransa kanssa jotain. Kamijo seisoi kädet levällään ja huudahti Hizakin nähtyään mikkiin lujalla äänellä "OH MY GOD!" Repesin xD
*Kamijo joi keikalla vettä VIINILASISTA!! Ja Hizaki pullosta, mutta pillillä (ettei huulikiilto tuhraannu x))
* En ny kuollaksee muista sen kappaleen nimee, mut hieno ballaadi se kummiskin oli jonka loppu kitaran hitaisiin sointuihin ja siihen kun kielet jää vain soimaan. Koko yleisö oli ihan hiljaa siihen asti, että viimeinenkin kitaran kieli lakkasi soimasta. Se oli mahtavan kuulosta~

Kiitos Versaille ihanasta keikasta~!! Tulkaa pian uudestaan~ Onneks toi kaunis juliste bändistä mun sängyn päädyssä lämmittää muo kovasti ^3^


Keikalta valitettavasti jouduttii lähtee kesken encoren, ku junaa piti keretä. Yö juna on khyl täl hetkel ollu mun ikimuistosin reissu. Maitolaituri juna Riihimäen kautta. Sain juosta paljain jaloin kaks vaunuu ennen ku näin jonkun muun matkustajan ku me ;D (juoksentelin siel, koska en nähny meitin vaunun ovista sinne tauluu mis näky lähtöaika Riihimäel Lahteen päin x) Lahdesta sitten Peksu ystävällisenä heitti meidät koteihimme. Se autoreissukin ol aika hieno~ Hirvet väijyy puskissa ja perhosista saa pisteitä!

Keskiviikkona heräsinkin sitten siihen kun nuoriso-ohjaajamme soitteli mulle et tarvis kuvii leiri lehtee varte et voisko tuua samantien seurikselle. Ventterit niskaa, kuvat tikulle ja puol nukuksis seurikselle. Oli khyl reipas olo sen jälkee ku polkas fillaril menee heiti 'aamusta'. Päivä olinkin sitten biitsillä feat. Tetsa, Maria och Jenni.
Tännään oon ollu Katin kaa vinttaa asioilla pitkin Kausalaa ja taasen biitsillä feat. Jaana, Kati, Janita och Kata. Pitäis alkaa vääntää rippikortteja ryhmäläisilleni, että sais ne sunnuntaiks valmiiks ^^'

Mul on tuleva viikko kans aika menevää, ku lauantaina lähden pyörähtämään Traconissa, sunnuntaina on konfirmaatio ja sitten maanantaista perjantaihin oon Artjärven srk:n rippileirillä feat. Maria ;D Tulee aika hehkeetä menoo (toivottavasti).

Palailen varmasti näiden pika päivitysten merkeissä~!!
Adiós

Pokemon päivityksii vol.1

...Eli siis pika päivityksii. Mä kerron menneit juttui ny tällee vammasesti pätkis, mut ei voi minkää :D


Siis tuossa viikko pari sitten olin eristyksissä tästä maailmasta jonka tunnemme sillä olimpa nimittäin riparilla isosena. Leiri ol khyl aika mahtava ja varsinkin isos porukka oli mahtava. Aika loppu taas vaihteeks lyhyee, mut kaikki kiva valitettavasti loppuu aikanaa.
Kyl sit huomas taas kuinka sitä voi tulla niin mökkihöperöks reilu viikossa et ei mitää rajaa ;D Toi jokivesi varmaa imeytyy uidessa meiti aivoihi ku pesusieni ja aivopesee meitit nii ettei sitä järkevää juttuu tuu olleskaa vaikka kuinka yrittäis!! Moni joutui uusien 'lempinimien' kohteeksi kuten esim. minä (Kake on iha jees ja ymmärrettävä, mut en ymmärrä tot Byöppii vielläkää ;DD)
Tänä sunnuntaina olisi sitten ko. leirin konfirmaatio. Säätiedotteet lupailee mahtavaa +30 koko päiväks. Voi olla khyl et leiriläiset rukoilee kirkossa kilpaa, että sais riisuu ne albat jo pois (ja mähä napitan jok' ikisen penskan kauluksen viimesee nappii vaik se ois mun viimein teko >:D)



Sit joo, juhannus oli ja meni. En kauheemmin juhannuksest tykkää... En tiiä miks, mut ei oo vaa mun lempi juhlii. Siinä se men sit mökillä käyden, saunoen, hyvin syöden ja valvoen. Taisin nukkuu koko juhannuksee ehk maks 10h~



Huomen jatkelen sit tarinaa täst viikost ja mitä tuleman pitää~
Mo.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ei oo kaikki kissat ikkunassa....

Hitto, ku oon hyvä tän päivittämisen kaa ;DD
On ollu aika paljon menoo ja koulu hommii, ku toi jakso päätti vaihtuu ni oli hieman kiirusta.... Mutta eipä hätiä mitiä oon tällä taas huonojen juttujen ja epäselvien tekstien kanssa. Don't worry~

Noh näist lähiaikojen tapahtumist jos kertoilisin ni viime viikolla leikin lukiolaista. Kyllä näin menin tekemään eli miu pyydettii joskus havassa menneisyydessä lukiomme musikaaliin maskeeraamaan ja kun 'ei' sana on minulle tuntematon niin sotkinkin sitten ihmisiä sinisellä kaks päivää. Oli kyl mukavaa vaihteluu hilluu vanhojen kavereitten ja opettajan keskellä ^3^ Viimeses esitykses, ku sit ittekki olin ni sainkin sit todella kauniin tummanpunasn ruusun (love~) Vähä kärsineen näköin se kyl ol ku pääsin kotii koska sil ei ollu vettä enää siin tupissa ja kuljin pyörällä ;D Onneks se sit piristy seuraavaks päiväks~

Viime viikonlopun vietin Heinlahdessa riparin alkujaksolla. Perjantaina oli siskoni synttärit joten sai kaikkee hyvää jolla sitten saattoi selvitä loppu viikon ;D Perjantaina mentii siis vaa isosten ja leirin johdon kanssa paikan päälle vähä suunnittelee asioita ja miten asiat hoidetaan. Oma virkani on olla yksin yhden ryhmän isonen ja seniori isonen. Aina sitä tunte ittensä vaa vanhemmaks, ku saa ton senoiri isosen vastuun :P
Alkujakso oli kuitenkin aivan mahtava! Isoset on mahtavia ja leiriläiset tulevat todella hyvin toimeen keskenään. Esim. oltiin iltapalaa laittamassa ja katotti sit ikkunasta pihalle jonka seurauksena oli leuka lattiassa. Tää meitin koko rippilapsi kansa oli yhdessä ulkona leikkimässä hula hula vanne hippaa... Ilman erillistä ohjausta!! Oltii iha varmoi et meittii on kusetettu ja laitettu varkkari leirille, muttei ollu kuiteskaa :D
Iltaohjelma oli sketsien osalta aika fail, ku meitin piti esittää kuiviksii et parhaat jutut jäis sit leirille. Mutta hitto vie, ku me tehtii niist kuiviksist nii hyvii et niille nauro väkisinkin x)) Ollaa aika taitavii. Leikeissä taas onnistuttii äly hyvin, ku ne leiriläiset ol iha innoissaa niist jutuist. Paras kommentti ol yhe leiriläisen suusta tiputtuaan pelistä pois "höh, mä en ois halunnu puota viel, ku toi ol nii kivaa..." <3
Alkujakson kyl pilas nää idiootit joilla ei oo elämää!!!!!!!!!!!!! Voisin sanoo pari valittuu sanaa niist, mutta jos sanon että suututtaa/kiukuttaa/haluan kuristaa ihmisii, ni voitte arvata mitä tekstii vois tulla.

Mutta näiltä pohjilta on hyvä jatkaa sit kesällä ja saadaan varmast hyvä leiri aikaan ^^

Tää päivä oliki sit taas niit turhii koulupäivii, ku ei ollukkaa taulupohjat aamulla saapuneet. Puhuttii sit saipaa, selailin muoti lehtee ja vähä piirtelin. Tän merkinnän otsikko on poiminta meitin tän päivän keskusteluista ja voin viellä todetakki tästä päivästä, että ei oo meitin luokalla kyl kaikki narsissit ruukussa ;D
Tsau~

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

JUMBOT~!!


Myhää tälläin kiva parin viikon tauko ol ny, ku ei oo ollu yhtää mitää ihmeellistä ja ei oo ollu aikaakaa. Koulu vie aika hyvin mun aikaa arkisin ja viikonloput nukun sit reippaasti yli puolenpäivän ja ei meil keitää muita kotona sit ookkaa, ku mie ja koiruudet. Sempä takii oon alkanu leipomaan. Mun on kauheest tehny mieli vaa leipoo ja en khyl tiä miks. Ja se on kaiken lisäks kivaa varsinki siks, ku kukaa ei oo koko ajan kyyläämäs ja sähläämäs vieres. Oon ny kahes viikos tehny kolme satsii muffinseja; viime viikonloppuu kaks ja äske yhen. Oisin tänää tehny useemmanki, mutku ei oo enempää kananmunii ja en jaksa pukeutuu kunnol ja lähtee hakee apsilt. Laiskoako? En tod, koska oon pessy tiskei ja vaatteit tännää, mut viitseliäs en oo voin myöntää.

Koulussa juuri tämän viitseliäisyyden puutteen vuoksi oon vintannu, ku päätön kana pitkin kouluu tehtävii tehden viellä viimeisillä minuuteilla ennen, ku ne pitää palauttaa. Tästä hyvä esimerkki on hiekkavalu työni jonka mallinetta ollaan väännetty puolet kurssista ni sil viimesel viikol ennen, ku ne mallineet piti olla valmiit ni kävin omal ajal vääntää uuden iha paineissa, koska se men ihan reisille se eka suunnitelma. Siit uudest tulee tosi söpö khyl. Jos mahdollista teen niit monta ja viritän seinälle, ku oon siihe vaa nii tyytyväinen. Näin huomaamme, että "paineessahan ne timantitkin syntyy"-sanonta pitää enemmän kuin paikkansa. Samoin kävi viime perjantaina, ku aloin plastisen tunneilla tekemään fantasia-asua ni kaikki muut ol lähteny (myös opettaja) kun sain sen valmiiks, ku savityöt mieluiten pitäis saada kerral tehtyy. Liian yksityiskohtaista tein joo ja puoles välis ope sano et voi olla et se posahtaa siel uunissa tuhansiks pikku paloiks just niitten mun mahtavien pitsien vuoksi. Noh oon siihen silti ihan pirun tyytyväine ja liimailen sitä sit kasaa jos se päättää tehä itsarin siel uunissa x)
Tein myös koulun takia ostoksia. Ostin kuivapastelli liidut, kun niitä olen himoinnut ties kuinka kauan, mutta hintaa liiduila myös on. Mutta opettajani vinkkas et suomalaisessa on alessa ko. liituja törkeän halvalle. Samana iltana ostinkin kyseiset liidut alesta 3.50€ Opiskelian lompsalle käypä hinta. Ostin aikaisemmin suomalaisesta 'Joka tyypin kaavakirjan' joka kylläkin maksoi mansikoita, mutta olen sitä varmaa kaks kuukautta käpänny, koska haluun opetella ompelemaan. Uskon myös et se kirja kestää pitkään ni raaskin sen ostaakkin. Kun tän jakson saan purkkiin niin niitä kaavoja voi kokeillakkin.

Mut, ah, ihanaa oon ihmisiiki täs nähny aina viikonloppusin nimittäin viimeviikon viikonloppuna Jaana pyys muo laskee mäkee ja intonahan sit läksinkin. Jaana tul autol hakee, ku sen iskä opettaa sit ni se ol aika mahtavaa. Pisteet Jaanalle ajamisesta, koska se meni tosi hyvin ;) Meit ol sitte lakemassa mäkee miun ja Jaanan lisäks Kati ja Päivi. Laskettiinkoha kaks kertaa alas jonka jälkee juotiin jo mehuu, mussutettii piparii ja puhuttii paskaa x) Mut ihanaa ol kiitos siitä <3

Jah eilen näin kans paljon eri ihmisiä, koska oli Ristiin Rastiin sählyturnaus Korialla. Ihan sika kivaa ol ja ny on äänikin miltein kadonnu, ku kannustettii Iittiä niin kovasti. Iitti sijoittui jumbo sialle (eli viimesii oltii joo) mut voitettii sit kuitenkin Parhaan kannustavan srk:n palkinto. Elimäki on voittanu ainaki viimeset kolme vuotta, mut ny itsenäinen Iitti voittiki hähää~!! Ja meit ol vielläpä vähemmän ku elimäkeläisii ;D Näin saimme todistettua, että ollaa kova äänisii. Siellä sit hilluiltii koko päivä ja jauhettii todella huonoja juttuja mikä ei kylläkään ole yllätys. Bussi matkalla takas Kausalaan oteltii hieman kuvii ja saatii Juho kertoo jumbo vitsei. Loppuun laitankin sitten Juhon ja Jalman hienot jumbo vitsit:

Juho: "No Jumbo meni kävelylle ja sit sitä vastaan tul D -kirjain ja sit se J -kirjain kuolin ja sit se meni Disneylle töihin."

Jalma: "Miks me oltii tänää jumboi? -Koska dumbo oli varattu."

Ja kaikkien jumbo -vitsien taso oli sama paska, mut hauskaa oli ;D Taas sitä kyllä huomasi, että miksi on seurakunnan toiminnassa mukana. Ihania ihmisiä, mahtavia juttuja ja paljon naurua.
Kiitos ja ádios~!!

tiistai 15. joulukuuta 2009

~★~ Abracadabra ~★~

Ny se on sit virallisest alkanu. Siis joulun höösäämiin. Se alko oikeestaa siittä ku siivosin huoneeni ja laitoin jouluvalot ja pallot ikkunaa :) Oli nii joulu fiilis et oli iha pakko kuunnella joululauluikin. Ja ny sit kotona ollessa ei oo muuta tehnykkää ku hommannu jotaa joulu jutskii. Mää kertoilen tällee kuvien kaa et mitä oon oikee hommannu pitkin viikkoo ;)

~★~
1. Kävin nuorten gospel illassakatsomassa Sarastetta. Bändi oli hyvä ja kivaa oli varsinkin siks ku sain jaella nimmareit niille rippikoululaisille niihi käynti vihkoihin. Nimmarien anto on iha sika kivaa x)

~★~
2. Juu siis sain lakattuu kynteni uusiks ku ne vähän aina on kärsineet noiden savi tuntien jälkee ^^' Vaik joulu onki tulos ni nää on ny tällaset pääsiäis kynnet!

~★~

3. Alettii hommaa piparitaloo siskon kaa. Lotta teki kaikki osat jotka sit koristeltii yhessä. Tuli aikast hiinot ;)

~★~4. Käytiin mamman kanssa Helsingissä Messarissa olleessa koiranäyttelyssä kattomassa läntsyjä. Siitä jatkettii sitten Helsingin keskustaan kattoo Aleksanterinkadun jouluvalot ja sitten Kamppiin. Siel miut sit 'kidnapattiin' ja löysin itteni myöhemmin Glorian ovelta jonottamassa Annyeong! partyyn. Se ol siis sellane korealaisen popin tapahtuma. Oli ihan kiva käyä sielki pyörähtää ja nähä immeisii ^.^

~★~

5. Koulus oon vääntäny tehtäviä periaatteella 'hiljaa hyvä tulee, paniikissa parasta''. Just edellisenä iltana kirjottanu jonkun version käsin ja koulussa puhtaaks + Powari. Saan harmait hiuksii siitki >.<

~★~

6. Otettiin sit Lotan kaa pipari maratooni joka kesti sellaset neljä tuntii. Mamma oli kasannu piparitalon ni mie sit koristelin sen loppuun asti. Yleensä on pullan tuoksuisia äitejä mut meil onki piparin tuoksusii lapsii ;)

Pakko viel laittaa tähän parista jutusta johon oon koukuttunu viime päivinä tosi tiiviisti:

★ K-Pop!! Ja erityten sellainen tyttö ryhmä kun Brown Eyed Girls kappaleella Abracadabra. Ei hitto että oon kuunnellu sitä kappaletta niiku non stoppina useita päiviä! Ja nyt sit viel ton tapahtuman jälkee en oo paljoo muuta kuunnellukkaa. Sanonko että ARGH!! X3
Brown Eyed Girls - Abracadabra (live)



★ Gyaru -tyyli. Siihen oon perehtyny kans netin kautta hälyyttävän paljon. Kaikki ehostukset ja tukan laittamiset ja kynnet ja klipsi pidennykset ect... Japanilaisia blondilla tukalla = ei voi vastustaa ;D Ihana tyyli ja vaatteet <33

Tsau~

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

''Olet saastainen iltaan saakka!!''

Joo, hei, jee!! Jaksan aina päivittää sillee et kukaa ei ymmärrä hähää... xDD

Siis tossa viime viikonloppuna kulutin aikaani isoskoulutuksessa Heiskussa. Mentii paikanpäälle perjantaina jollon armoton kiire ja muoahtava vitutus päällä, ku mikään ei toimi/onnistu/yms... Mut kyl se siit sit haihtu ku pääs pelleilee immeisten kaa joita ei ollu nähny ku ties millo viimeks. Vähän leikittiin ja laulettiin kunnes majotuttiin. Syötiin viel ja sit suunniteltiin asioita ;). Ilta ohjelma ol jees, mut tiesin ne kaikki sketsit ni niis ei ollukkaa sit oikee mitää jännää...

Lauantai aamuna heräillen poikien kauniisiin lauluihin... Sit oltiinki enemmä tai vähemmä kuolleen näkösii. Oma kiva oli kyl taas huipussaan ja tekemisen keksiminen myöskin; meikattiin Roope. Se näytti iha nukelta, ku sil ol viel tummat piilarit päässä :))

Sit meitit viskattiinki pihalle et saatii energiaa purattuu. Alettii nurkkajussii ni se talon ympärys olki sit kivaa mutavellii johon sit meinattii sillee kivast ryllii ainaki Lauran kaa, ku Timi yritti saada meit nuri :(

Ruokailus huomas et oltii kuitenki se raitisilma myrkytys saatu siit tunnin heilumisesta, ku oli jätkät sit hieman lukenu yöllä Raamattuu ja löytäny sielt sit kaikki pikku teinejä kiinnostavat kohat... En vaa nii ymmärrä miks Heiskus ei voi syyä tukehtumatta!! Sieltä tämä otsikkokin on saanut alkunsa ;D Hyppäänkin ruokailust suoraa iltapalaan, koska me tehtiin se Marian kaa taas kerran! Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis elikkä kyllästettiin puol lasillista vettä suolalla ja holastiin se liuos sit puokkiinsa. Että oli hyvää!! Ja sit saman tien tuli törkeen paha olo :p. Makoiltii sit sängyillä ja juotii Tuikun jaffaa. Iltaohjelman aikana alko onneks helpottaa, mut aattelin sit myöhemmin sitä et voiks suolast tulla jonkin sortin humalaan, koska heitti hieman ylikierrosta ku kaikki nauratti ja laulamisest ei tullu niiiin mitään. Onneks pääs tutimaan...

Sunnuntaina aikain herätys, ku kirkkoon piti keretä kymmeneks. Vähän turta olo ja sillee, mut kyl alko toimii aamupalan jälkee ku kuunteli taas ihmisten juttuja sellases pienes aamu pimennos. Hartaus, kamat kasaa ja kirkkoon. Isänpäivän kunniaksi kirkossa oli tavallista enemmän väkee. Siin sit ootettiin kirkon menojen alkamist ni tietenkin kirkkoherra tuli taas kehumaa kuinka hyvä kopiokone meitin perhees on (oon saman näköin äitin kaa?!)... Mut joo pääsin lukee päivän tekstii *wuhuu* Peran kaa. Repeiltii totaallisesti Jalman ja Micon strutsi jutulle Tuhlaajapoika tarinassa ja selattii Raamatusta nämä kuuluisat teinejä kiinnostavat saastaisuudet x) Sit kahvii ja kakkuu kirkon jälkee josta pääs kottii päin. Kivaa oli ja ens kerral taas uuestaa!!

Bye~
(P.s. Valokuvista kiitos Ninnukalle ^.^)

tiistai 29. syyskuuta 2009

~*~ Sinistä pöllyä ~*~

Ah, että oli taas ihana viikonloppu vaikka nukkua ei paljoo saanukkaa.

Perjantaina pakkasin kimpsut ja kampsut suunnaten kohti Heinlahtea ja isoskoulutusta. Porukkaa lappasi paikanpäälle pikkuhiljaa ja lopulta meitä olikin sellainen nelisenkymmentä äänekästä päätä paikalla. Tuntui jotenkin kauhean hassulta kun todella suuri osa itseäni vanhemmista on jäänyt pois ja -94 oli ihan sikana! Niit tuli ovista ja ikkunoista.

Perjantai käytettiinkin tutustumiseen ja leikkimiseen. Alettiin sitten Hannan johdolla teeveestä tuttua Tuntemattomat -kilpailua. Eli jos joku ei tiiä niin se on sellain mis on ihmisiä ja jokaisesta on jokin väittämä. Henkilö ja väittämä pitäisi osata yhdistää oikein niin saisi pisteitä. Parasta oli varmaan se että kun siskoni oli yksi 'tuntemattomista' ja taululta löytyi väittämä '27 serkkua' ni kaikki muut ryhmät (paitsi se missä itse olin) väittivät että siskollani ois 27 serkkua :DD Ei meit nii paljoo oo... Pappi sanoikin et me ollaa vaa nii kuuluisii et kaikki olettaa liikoja :P

Lauantai olikin sitten ulkoilu päivä. Lähdimme bussilla Pytynlahteen Kuusaalle rovastikunnalliseen nuorten seikkailupäivään. Järvenrannassa kun oltiin ni oli todella kova ja kylmä tuuli mutta sisäpihalla se ei kauheasti haitannut. Meil oli sitten paikanpäällä kaikenlaisia jänniä lajeja joissa kilpailtiin seurakunnittain.

Lajeja oli:
Frisbee Golf
Jättiläisen keinu (hyppäsit 12m alas valjaitten varaan keinumaan)
Tolpparata ( 12m oleva kiipeily rata valjailla)
Koritorni ( Koottiin limukoreja tornimuodostelmaan samalla niiden päälle kivuten)
Tikanheitto
Kananmuna viesti
Pingis turnaus
Kirkkovene soutu

Päivänmittaan sitten kokeiltiin kaikkea ja kilpailtiin tosissaan. Jos joku löi meidän ajan niin eikun porukkaa kasaan ja parempaa yrittämään. Lopuksi oli palkintojen jako. Iitti voitti kaikki muut paitsi Jättiläisen keinun ja Tolpparadan ;DD Ja voitettiin sitten myös koko helahoito josta saamme pokaalin... joskus. Koritorni oli paha. Sitä paranneltiin moneen otteeseen ja lopulta saimme kasaan 31 koria ja kolme lisäpistettä korien päällä seisomisesta sekä vaa'an tekemisestä. Korkeutta oli sit sellaset 9,3m tällä rakennelmalla. Ja kiipeäjä oli, yllätys yllätys, rakas siskoni ;D
Voin muuten suositella tuota kirkkovene soutua. Se oli ihan pirun hauskaa tai se saattoi johtua myös porukasta... Who knows... Kova kisa oli K-kosken kanssa tässäkin. Käytiin lyömäs niitten aika ja ei menny kauaa ku ne sit tuli rehentelee et olivat lyönee meitin ajan 10sek. Äkkii populaa kasaan ja uuestaa soutamaan. Parannettiin sit K-kosken aikaa 1,5min ^.^ Sieltä sitten takaisin Heiskuun lähettiin kuuden maissa. Ja oli kyl mahtavaa päästä nukkumaan Heiskussa yömessun jälkeen ^3^

Sunnuntaina sitten koulutus loppuikin. Lähdimmekin suuntaamaan melkein suoraan porukoitten kanssa Lempäälää päin katsomaan 4 viikkoisia länderin pentuja. Menomatka menikin sitten nukkuessa (kuten kyllä tulomatkakin ^^'). Kyllä sitä olisi kovempikin sulannut kun pääsi siihen pentujen luokse. Voi että ne ol sulosii <33 color="#33ff33">Pentuja oli neljä; kaks urosta, kaks narttuu. Siinähän sitten löllyteltiin jokaista sylissä koko ajan koska niil on nyt se aihe et niit pitäis pidellä sylissä että ne tottuu ja niist ei tuu arkoi. Meinattiin siitä napata meitin kameralaukkuun pari pentuu matkaa ku ei kukaa ois kuiteskaa huomannu >;DD
Oli paikalla myös näitä isompia läntsyjä joita oli tosi kiva nähä ja kuopsutella sen aikaa kun pennut nukku. Toivotaan että silmäpeilaukset menee hyvin ja kaikki tulee siltä reissulta myös takaisin. Ois myös nii ihana jos ne pysyis sellasina nappisilminä pitempäänkin. Tuijottelisin niitä muute päivät pitkät ^3^