TEV loppui ja nyt ollaan taas opistolla valmiina opiskelemaan.
Viimeiset päivät TEVissä menivät oikein kepoisasti. Viimesenä päivänä sain muksuilta paljon haleja ja muutaman kortin. Myös työkaverit kiittelivät. Katsotaan jos sitä voisi tehdä comebackin sitten keväällä. Ken tietää ;)
Viikonlopun vietinkin sitten hommissa Isoskoulutuksessa. Paljon populaa ja tehtävää. Keksittiin paljon uusia leikkejä, jotka olivat ihan käyttökelpoisiakin. Parasta oli, kun piirettiin Marian ja Juhon kanssa kolmistaan muutama piirustus joihin piireltiin vuorollaan jotain ja sitten seuraava jatkoi. Ihan loistavii alitajunnan tuotoksii kyl tuli :D Saan niistä ehkä joskus kopiot niin voi olla, että saan jakaa ne myös täällä. Viikonlopusta jäi päällimmäisenä mieleen mursut ja Lauritähkän Syyskuun Kyy... Ah, että!
Sunnuntaina menimme vielä perheen kaa mummilaan syömään ja näkemään serkkupoikia perheenee. Ruoka oli hyvää kuten kuten aina ja seurastakaan ei ollu valittamista :)
Onnekseni maanantaina sain kyydin opistolle, koska oli ihan muutama laukku tuotavana joita olisi ollut tuskaa raahata junalla ja sit viel 2,5km opistolle. Olenkin jo opistolla ollessani kerennyt siivota, nauraa, käydä kaupassa, soittaa kitaraa, nukkunut päikkärit, nukkunut 11h yöunet, menettänyt olemattoman motivaationi, ollut saamaton, soittanut lisää kitaraa, aloittanut uuden villasukan kutomisen ja juonu litroittain teetä. Kaksi kirjallista tehtävää pitäis tehdä perjantaiksi ja ei huvita niin yhtään. Huomenna on onnekseni pakollista kirjoittamista, joten en niistä pysty luistamaan.
Nyt on TO loppunut ja persaus hilattu takas koulun penkille. Oisin halunnu vaa olla töissä :( Saatiin tehtyy se miun maski ja sen pohja telinettä vaille valmiiks. Ei oikee uskottu sillo alku viikosta, että saatais haluamamme näkönen työ kasaa. Ruokapöydässe heitettii iha puoliks vitsinä, että viritettäis se maski lasilevyyn kiinni. Loppu viikosta meillä olikin sitten kyseisen näköinen viritelmä kasassa. Oon siit ylpee, kun on niin hiino :3
Noh, perjantaina jouduinkin sit jättää hyvästit Lasipajalle. Sydämeni pohjasta asti kiitokset Marjutille, kun antoi minulle niin kivan TO paikan. Toivottavasti yhteistyö jatkuu ;)
Lauantaina kävin hieman haistelemassa koulun ilmaa avoimissa ovissa. En siellä toki ollut kuin 1,5h, mutta kuitenkin xD Kävin!! Syy tähä lähtemiseen oli se, että suuntasin nokkani Katin kanssa kohti Helsinkiä ja Annyeong!Partyja~!! Helsingin päässä treffasimme Minnan, Lauran ja Susannen joiden kanssa kävimme syömässä ja pyörimässä hieman Helsinkiä ympäri ennen Glorialle suuntaamista. Jonottamaan menimme jotakuinkin puoli viiden aikaan ja oltiin iha jonon alussa ja näin ollen päästiin ekassa satsissa sisällekkin :'D
A!Partyt oli aivan huikeet!! En oo varmaa missää ottanu nii iloo irti, ku tuolla partyissä taas vaihteeks xD Yritin kovasti Katin perässä pysyä koreografioiden kanssa ja hauskaa oli. Parasta on kyllä se, että ikä riitti ja pääsimme yläkertaan jossa oli sitä kaipaamaamme tilaa. Gloria oli nimittäin aivan tupaten täynnä k-pop kansaa. Kävijä määrä edelliseen partyyn verrattuna taisi melkein triplaantua 8)
Kappaleet oli ihania, tanssiesitykset upeita ja kaiken kukkuraksi Kati sai ikuisen vapaalipun A!Partyihin!! JrockSuomi oli seuraillut Katin koreografia taitoja ja päättivät näin ollen lahjoittaa tällaisen ihanaisen lahjan. Jeij! Oon niin iloine ystäväni puolesta ^3^
Kaikki kiva loppuu valitettavasti aikanaan. Hyvästelimme Katin kanssa seuraneitimme ja lähdimme junalla puksuttelemaan takaisin kotia kohti. Fiilistely kyllä jatkui junassa varsinkin Riihimäeltä eteenpäin, kun jouduimme vaunua vaihtamaan. Samassa vaunussa oli nimittäin A!Partysta tulevia immeisiä jotka kuuntelivat kännykästä k-poppia. Pyysimme heitä laittamaan hieman kovemmalle, jotta pystyimme myös fiilistelemään vaunun toisessa päässä XD
Mahtavan yllätyksen koin kuitenkin eilen, kun katsoin Annyeong!Partyn overallia. Tuossa pysäytys kuvassa ollaa nimittää minä ja ystäväiseni XD Oliko pieni hilpeyden puuska, kun tajusin tämä. Ihan alussa näkyy myöskin Katin steppaukset ja vähä miun kenkii :3
Paluu arkeen oli kova kolaus vaihteeksi. 05:45 ylös, ulos ja pakkaseen. Ensimmäisiä tunteja myöten meille on papatettu vain päättötyön raportista, seminaareista, kansioista, jne...! Jo tänään (toisena koulupäivänä) mun pää alko hajoilee koko päättötyölle. Aatelkaa vaa kahden kuukauden päähän kuinka rauniona oon siin vaihees jos merkit ovat jo nyt nämä x))
Onneksi näkee taas ihania luokkalaisia ja opettajia : D
Tällä viikolla ois tiedossa vähä lisää päättötyötä, wanhojen tanssit sekä penkkarit. Niin toivon, että mun on mahdollista nähdä kaverini ajelemassa rekalla pitkin Kausalaa! Mutta se jää nähtäväksi~
No on khyl ollu menoo ja meininkii sen verra ettei oo kerenny oikee päivittää, mut tästhän tää meno vaa paranee sillä täytimpä sen magiset 18:sta vuotta tuossa tiistaina :3
Viime viikon väänsin kouluhommia ja kv-papereita. Pe-la menikin sitten nutkistellessa eli jatkoriparilla. Oli oikein nastaa ja koko yö oli tarkoitus valvoa, MUTTA nukahin siin kuuden seittemän välillä nätisti neljän tuolin päälle ^^' Hieman koomatti ja sillee... Sunnuntaina tulivatkin sitten sukulaiset juhlistamaan miun vanhentumista. Juhlapöydässä ol kaikkee seittemää sorttii ja saimpa sit puhaltaa kahdeksantoista kynttilää kakun päältä ;D En kyl muista minkä ikäsee viimeks oisin kynttilöit puhaltanu. Vaikka mitään en tarvinnut niin saimpa kuitenkin synttäri lahjoja: neljä käsipyyhettä (kahta kokoo), kynttilän, kaks lasii, sukat ja kaiken kukkuraks kahden hengen ilmapatjan sellasen ku ostos tv:llä mainostetaa xD Kuitenkin kaikki tukivat köyhä opiskelija -rahastoa autokoulun ja Saksan reissun ansiosta ^^ Tiistaina oli siis oikeesti syntärini ni aamulla kävin lukiolla onnittelee Eevaa (koska hänelläkin synttärit ) ja moikkaamassa kavereita muutenkin. Illalla juotii porukoitten kaa lasilliset kuoharii ja sain heiltä lahjaksi aivan ihanan nominationin sormuksen *love*.
Must on tosi kumm,a ku mul ei oo taas koulus napannu minkää tekemii ollenkaa, mutta onneks tänää ol sellai fiilis et saiskin jotaa aikaseks. Oon hieman flunssassa ni ei tullu khyl höpötettyykää joutavia ihmisten kaa johon opettajakin kiinnitti huomion et huomaa jos oon kipee because sillo oon hiljaa xD Jos tuun yhtää enemmän kipeeks ni ei se muo kuulemma kouluunkaa päästä :P No kattellaa sairastutanko itteni iha 6-0 lauantaina jollon tapahtuu jänniä asioita :3
Oon ny illan fiilistelly miyavin uusimpii tsipaleita, koska JaMen sivuilla ol uutisii miyavin levyttämisestä Good Charlotte kanssa ja Melodyn odottamasta jo toisesta lapsesta pariskunnalle. Tulee jotenkin nk. ernu vuosien alkuajat mielee ku miyavii kovasti silloin jo kuuntelin Dirun ja An Cafén lisäksi~ Oi niitä aikoja :'D
On ollu hieman veto pois -fiilis koulussa. Tai oikeestaa mikää/ minkään tekeminen ei erityisemmin jaksa kiinnostaa. Maanantaina kylläkin innostuin tekemään korusarjan kravattineulaa. Musta se näyttää todella kivalta, mut ny hieman harmittaa se etten saanu juotettuu sitä neulaosaa sen koristeosan keskelle :P No mut protohan se vaan on...
Tiistai ja tän päivän aamu on ollu metalli töitä ja päästiinki sit vanhan AMKOn tiloihin taas pelleilee. Jotaa ois voinu tehä kerrankin, mutta kun eipä oo mitää koneita, materiaaleja taikka työkaluja, ku AMKO vei kamansa mennessää prkl! Kaikki pitää tehä käsipelillä joka meinaa sitä ettei esim. levyistä saa suorii paloi millää. Tän päivän leikkaamassa palassani päiden koko heitti seitsemällä millillä joka ny olki sit iha hanurista. Hitsasin homman kasaa ja hion saumaa siistiksi että saisin sen käsipelillä pyöritettyy renkaaks ni eiköhä se sauma hajoo. Ens kerralla TIG -hitsaan jutun uuestaa kasaa... Jahka opin sulattaa niit levyi yhtee enkä reikii niiku tänää ^^'. Loppupäivästä hiertäminen ei kiinnostanu taas sen jälkee ku honasin etten enää osannu koko hommaa. Viikonlopun mittanen tauko on pahasta! Käytiin sit Ropparissa, ku siel oli ilmaset pulla kahvit :3 Mä kans luulen et tos hiertämises on joku sellaa juttu ettei sillo voi olla hiljaa ja pitämään maailman idiooteimpii juttui sisällää. Tänään jatkoimme taas 'kiveksistä' ja sitä rataa...
Tein myös pelottavan päätöksen viimetingassa; jos allekirjotan sitoomuksen ens viikolla niin lähden kahden kuukauden päästä Saksaan Kölniin TO -jaksolle kolmeksi viikoksi. Voin sanoo et pelottaa ihan sikana et tuhoon jotakin ja sit tuhoon suhteet siihe paikkaa ettei sinne enää oteta ketää meitin koululta :S Se eka viikko voi oikeesti ollakkin ihan kiva, ku vaa tutustutaan Kölniin ja hengataan paikallisten opiskelioiden kanssa :3
Koulussa taas NIITÄ päiviä ;D On se jännä kuinka tooodella paskat jutut voi naurattaa nii pitkää ja hartaastee, ei hitto!! x) Opiskelumotivaatio oli aamun tunneilla iha huipussaan joita sit pakoiltii näppäräs atk luokassa kuvakkeessa naureskellen. Mä en tiiä mikä sit meiti opettajaa vaivaa, ku se ei liikus siit tuoliltaan neljän tunnin aikana mihinkään (tämä siis mahdollisti atk luokassa lusimisen). Sitä ei kiinnosta miten meitin suunnittelut edistyy vaa me mennää näyttää sille vaa valmiit piirustukset :P Iha mälsää... Periaatteessa :D
Loppupäivästä meil oli hiertämistä joka on siis eräs kivenkiinnitys tekniikka. Pientä pipertämistä ja sohimista. Ois varmaa kuka tahansa saanu slaagin jos ois kuullu sen meitin kiroamisen siel luokassa. Joka kerta, ku hierrin ei kulkenu sit sitä paino kovempaa ja työns ni eiköhän se lipee ja tekee iha törkeen näkösen skraadun siihe levyy! Ja sitten saatii todella huonoo juttuu siin samalla, koska käytimme suurimmaksi osaksi tätä Suomen suosituinta kirosanaa joka alkaa veellä, sit levyssä oli reikiä ja jos puhuttii jokun siitä kivestä ni sinun kivesi = kives. Onneks kukaa ulkopuolii ei kuullu xD
Kävin myös kokeilemassa ekaa kertaa ZUMBAA~ Oli todella tehokkaan tuntuista ja nyt odotan kauhulle seuraavia aamuja eli pääsenkö sängystä ylös olleskaa... Mutta jos autokoulun teoriat ei osu just sopivastee ni meinaan ilmottautuu Kausalaan zumbaan jossa onkin sitten ilokseni sama ohjaaja kuin mikä oli meillä nyt tuolla Kuusaalla. Kiitos Jaanalle ja Katille ku otitte miut mukaa näitten sääämisten ohessa~