Onko olemassa jokin kirjoittamaton sääntö siitä, että kun on 'liian kauan' positiivinen ja elämä hymyilee niin sitten eräänä päivänä tuntuu, kuin kaikki romahtaisi. Ja tämä nk. romahtaminen lähtee jostain aivan naurettavan pienestä asiasta, jonka jälkeen kaikki asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä ja ahistavilta.
Toivon, että nämä ylitsepääsemättömät asiat kääntyisivät pieniksi ja yhdellä askeleella ylitse mentäviksi ilman tikapuita tai silta rakennelmaa.
Toivon, että aallon pohjaa olisi jo nähty ihan tarpeeksi eikä kukaan enään heittäisi lapiota perään, että voisin kaivautua syvemmälle kohti maan ydintä jonne kärtsääntyisin.
Kelluen kohti meren pintaa ja valoon.
Tervesin: Drama Queen, (mitä luultavimmin) ylireagoinnin valatakunnasta!
p.s Vinkki vitonen; ennen kiukkuahdistuksen purun kohdistamista muihin ihmisiin varmista, että perustarpeesi ovat kuosissa, kuten syöminen... Pizza ja suklaa ovat parhaita ja nopeita kiukkuahdistuksen tyrehdyttäjiä, nimimerkillä kaksi päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti