Ehkä jopa historiallista

Olen tehnyt viikon sisällä joitain historialliseen viittaavia tekoja:

1) Oon harrastanut liikuntaa neljä kertaa

2) Kävin hiihtämässä

3) Kävin luistelemassa

4) Kävin hiihtämässä vapaa ehtoisesti!

5) Aijon mennä huomenna uudestaan hiihtämään!!

6) Ja vapaaehtoisesti!!!

 

 

En siis tasantarkkaan ole mikään himoliikkuja. Sohvan nurkka ja karkkipussi on miulle tutumpi paikka. Mutta viikon aikana on selvästi tapahtanut jokin huomaamaton pään kolhaisu johonkin kovaan ja voimalla. Aluksi kävin kuntonyrkkeilemässä koulun liikuntapäivän johdosta ja, jos hyvin käy, niin ensi syksynä sitä jopa harrastaisin ^_^
 

Ja niin... Kävin hiihtämässä perjantaina ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen... Enkä ees kuollu siihen! Kiitoksia peruskoululle, joka pilasi pienen lapsen innostuksen hiihtoa kohtaan ja antoi tilalle sydänjuuriin yltävän vihan sivakointia kohtaan. Se jos jokin pitää huolen siitä, etten sitä tekisi edes kirveellä uhattuna. Mutta, koska olen lähdössä hiihtovaeltamaan luokkalaisteni kanssa viikolla 11, niin ei auta kuin totutella. Ekalla kerralla oli pakko hiihtää (muiden kohtalotoverien kanssa), mutta tänään menin ihan itse, vapaaehtoisesti ja juosten ladulle (juosten kylläkin siksi, kun oli sovitusta ajasta myöhässä, hups...) Ja huomenna uhattiin mennä uusiksi, että ollaan timanttisessa terässä sitten vaeltaessa (vaikka siihen tulee tuomaan haastetta useamman kilon rinkka ja laduttomat tiet...)
Ehkä sitä voisi hieman yrittää ensiviikon lomalla suksia, who knows ;)

 

Nyt hiihtelen kohti höyhensaaria~

Tsüüs!