Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minna. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. kesäkuuta 2010

"Herra mursu, löysin ämpärinne..."

On ollut aika menevää sorttii tää neiti tämän viikonlopun. Kiva kun on ollut menoo, mut khyl ny väsyttää ja särkee ja kolottaa -.-'
Mutta siis perjantaina olin töissä päivän ja siitä sitten puol kahdeksalta lähdin kotiin. Kahdeksalta pitikin sitten olla jo venevalkamassa tavaroineen, mutta heh... Empäs ollut viellä pakannut mitää. Vartissa sitten vaihdoin vaatteet ja kasasin tavarat, jonka jälkee lähdin samantien matkaamaan venevalkamaan. Menimme veneellä ystäväni mökille viettämään Jaanan ja Janitan yhteis synttäreitä. Saunoimme, uimme, söimme ja juttelimme kaikesta. Saimme myös Janitalta Amerikan tuliaisia. Itse sain punaiset kissankorvat, jotka Janita oli jostain paikallisesta anime kaupasta haalinut. Ne ol aika ihunat~ ;D. Kuvia mökiltä ei ole, ku ei kukaa tajunnu kameraa ottaa mukaan x)

Lauantaina heräsin sitten ensimmäisenä ja siivoilin sitten ajankuluksi. Sitten menin herättämään vene kuskimme, jonka seurauksena koko mökki porukka sitten heräsikin. Kamat kasaan ja takas kotia. Kiitoksia emännille ja ystäville oli aika mahtavaa ^3^
Kotiin päästyäni kiire painoi taas päälle, koska olimme Eevan kanssa menossa Desuconiin Lahteen. Suihkussa käyntiin, valmiiksi laittautumiseen sekä tavaroiden ettimiseen ja pakkaamiseen sain kulumaan aikaa n.40min ja siten taas mentiinkin. Isä huikkasi perään, että kiva ku kävit ;D Pekka oli ihana päivän pelastaja ja kuskasi meidät Lahteen (juna-aikataulut ku on luonnollisesti iha hanurista). Mukana oli myös Santsa. Poikkesimme ensin Eevan siskon kautta jonka luona yöpyisimme la-su yön vieden tavaramme sinne valmiiksi. Lopuksi saimme kyydin Sibelius talolle.

Tykkään todella paljon suurista tapahtumista ja varsinkin coneista. Sinne mahtuu nimittäin todella monia mitä erillaisempia ihmisiä ja cosseja. Paikalla oli monia taitavia ihmisiä pukuineen. Sisään päästyämme pyörimme vain taloa ympäri selvitellen missä mitäkin on. Kävimme katsomassa historiallisen Eurocosplayn ja cosplay näytöksen. Mahtavia pukuja ja mahtavia esiintyjiä. Naurettiin useaan otteeseen ihan sikana xD Sen jälkeen metsästimmekin Minnan, Lauran ja Susannen. Tällasella tyttö porukalla sitten hengattii koko loppu con. Käytiin mm. laulamassa karaokee, jossa ol iha mahtava tunnelma. Muistellaan sitä lämmöllä ^3^ Päivän lopuksi katsoimmekin FNZ BOIZin esiintymisen. Ihan törkeen mahtava esitys!! Ja iski kauhee miyavi ikävä (jonka tuloksena oli se, että piti änkee kaikki omistamani miyavin kappaleet mp3:lle). Tämän esityksen ja juoksu pyrähdysten jälkeen lähdimme kävelemään majapaikkaamme. MÄ oon luullu, että Lahdessa on elämää 24/7, mutta hitot nähtii ehkä kaks ihmistä koko matkalla!! Oon pettyny... ;D

Sunnuntaina käveltii sit takas coni paikalle tapaamaan Minnaa, Lauraa ja Susannee. Suunnattiin sit samantien odottamaan Näin animefani saa naista -luentoa. Jutskattii sit parin likan kaa, jotka istu siin meitin edessä, enemmän tai vähemmän mahtavista asioista xD Mutta joo itse luento oli aivan mahtava~!! Aatella et joku saa kasattuu fakta asioita nii hienosti et ne jopa tajuu xD Mut siis joo luennon jälkee hengailtii eestaas mm. kuvaamassa ihmisiä. Bongattii Eevan kaa sit Tuomas Sibeliustalon pihalta ni pitihän sitä mennä pyytää kuvaa ja kehumaan sen blogia~ Näiden hillumisten jälkee mentiin kattomaan FFFight joka ol kans aivan mahtava~!! Mä en tajuu mistä ihmiset repii niit juttui oikeesti!! Tästä sitten lähdimme onnellisina ja huojentuneina pois Sibeliustalosta sekä hyvästelimme Desuconin. Aivan mahtavaa ja historiallista oli~!! Ens vuonna sit uudestaan.
Conin jälkeen tapasimme sitten Esmon pitkästä aikaa~ Käytiin Raxissa syömässä (because alekupongit) jonka jälkeen lähdettiin hakemaan tavarat ja suunnattiin kohta juna-asemaa. Kiitos kaikille oli hienoo~ Pyörähdin sit viel iha krapulaisen olosena katsastamassa ystäväni poikaystävän josta melkein saman tien lähdin kotiin makaamaan.....

Tänää aamulla, ku siskoni päätti soittaa kello yksitoista (jollon minä viellä nukun!) nousin sängystä ylös ottaakseni puhelimen pöydältäni nii heti noustuani tajusin sen virheeksi. Olo oli ku polttopuulla ja selkään saanneella. Ääni ei kulkenu mitenkää mallikkaasti ja niin edelleen joten nukuin viellä tunnin ;D Loppu päivästä pääsin sitten Kouvolaan ostoksille. Mukaan tarttui uuet uikit, kolme toppii ja muuta vaatetusta.

Huomenna pakkaan kimpsut ja kampsut ja lähden keskelle metsää eli Heiskuun leikkimään riparilaisten kanssa. Sen jälkeen olenkin paaaaaaaljon kipeämpi.... Henkisesti ja fyysisesti....
Näkyillään~

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

☆L M fucking C! ☆


Huoah, ku ol mahtava pääsisäis loma!
Loman tarpeessa on kyllä oltukki, ku koulu riipii ihan älyttömästi ja tällä viikolla vast riipiiki, ku pitäis saada asioita valmiiksikin, ku jakso vaihtuu (ja tässä kirjotan ilo turvassa vaikka ois muutaki ^^') Mut siis kirjotan ennen, ku unohan suurimman osan asioista.

Lomalla en paljoakaan kotona ollut eli joka puolel tuli käytyy ja nähtyy ihmisii. Perjantaina oltii mummil syömäs pitkäst aikaa koko porukalla, kun oli serkkuni Saksan maalta oli tullut visiitille Suomeen. Kiva jutskata kaikkee ja varsinkin siin vaihees, ku ruuan jälkee avattii saadut kinderit x) Yks serkuistain sai sellasen avaruuslennokin ja sai mahtavan idean, että kattoo miten se lentää parvekkeelta alas (8 krs.). Syöksylaskuahan se oli, mutta parasta oli kyllä se, että meitä oli seittemän henkee kattomas miten se lentää alas x'D Ja serkuillani ikää siis pojil 20 ja germaanilla 24. Hupinsa kullakin....
Lauantaina pääsin vihdoin kuolleista latvoista eroon, ku Riina niitä napsi poijes ja herätteli otsatukkaani henkiin <3 align="left">Sunnuntai menikin sitten töissä. Tiskaten aika suju todella nopeaa ja paniikkihan siinä meinasi iskeä jossain kohtaan, kun on hieman hidas kuitenkin verrattuna muihin. Mutta pomo sanoi, että oltii siskon kaa todella reippaita (Y) Kun poijes pääsin niin Eeva tuli meille yöks~! Datailtiin, tehtiin mansikkarahkaa ja naurettiin paljon. Mutta pää osin valmistauduimme maanantain LM.C 'n keikkaan ^^

Maanantaina lähdettii siin kahentoist jälkee Eevan, Katin ja Katin äiskän kaa kohti pääkaupunki seutua. Käytiin ensiks Espoossa syömässä ja sieltä lähdettii junalla Helsinkiin~ Oli kyl halpa junamatka ;) Asemalta sitten Kamppiin etsimään tuttuja. Nähtiin sitten Minna ekaa kertaa ja oli kyl tosi mukavaa tavata. Ny lähetää sit kahville joku päivä vaikkei kukaa kahvii juokkaa x)
Meinattii et käyää kattoo, ku ihmiset ryntää tien yli jonottamaan Tavastialle, mutta tyhmät ol rynnänny puol tuntii aikasemmin jo jonottaa. No mentii kans jonottaa siin vaihees, ku ne ol saanu vähä järkättyy sit massaa laajemmalle. Silti sitä jonoo pumpattii ees taas koko ajan. Jonottaessa nähtii sit Pinja ja muutamii muita tuttui. Must ol aika loistavaa, että Tavastian ovet aukes siihe aikaa ku pitikin ja jono kulki sujuvasti eteepäi. Narikan jälkee vaa suoraa myyntipöydälle hakemaan kiertuepaitaa joka maksoi sit 20€. Paita ol kyl aika hieno ja tykkään varsinki siit et siel takaa lukee sen kiertueen keikka paikat. Vähän aikaa hilluttiin siinä tiskillä kunnes mentii salii oottaa keikan alkuu. Must on tosi hienoo nää kaikki, ku aletaa huutaa bändii ja taputtaa ect. Homma kyl failas pahastee, mut eip mitää.

Sit ku keikka alko ni koko kropan läpi men sellaset kylmät väreet, et 'voiko tää olla tottakaa'. Korvia huumaavan huudon ja taputuksen saattelemana LM.C asteli lavalle alkaen sessiojäsenistä ja sitten tuli Denki-man jota seurasi Aiji ja viimeisenä maya. Ei herran jumala, ku oli nii epätodellii fiilis et näki ne ihan livenä ja juuri siinä (kolmen vuoden fanituksen jälkee wii~). Keikka oli aivan loistava!! Paria kappaletta lukuunottamatta kaikki kappaleet mitä halusin kuulla myös soitettiin. Yleisö oli aivan mukana joka kohdassa ja toivotti pojat lämpimästi tervetulleeksi. Parhaita kohtia oli kyllä mayan MC't xD

Maya puhui miltein koko keikan hieman engrishiä vääntäen, mutta kaikesta sai miltei selvää.
Tietenkin, ku vieraassa maassa ollaan niin jokaisen fanin saa sulamaan jos puhuu kyseisen maan kieltä ja nyt kävi myös näin. On se vaa nii sulosta, ku toinen yrittää parhaansa mukaan, mutta ei välttämättä saa haluttua ääntä ulos. Esimerkkeinä voisivat olla vaikka tää 'mäkkäri' joka sitten vääntyi 'makkari'ksi ja 'makkori'ksi. Siinähän sitä sitten men aikaa, ku saatii nauraen sanottuu et se tarkottaa McDonald'sii. Sit maya kysy sen viel mikin kaa yhelt likalt yleisöst ja sit, ku se ei puhunukkaa tarpeeks kovaa siihe mikkii ni maya vaa huus siihe mikkii, et 'DON'T BE SHY!' xD
'Lauletaan yhdessä' oli myös hyvin hankala tai tuo yy hoo dee yhdistelmä oli miltein mahoton ja turhautuneisuus kuului kyllä sitten parin lausumisyrityksen jälkeen. Yleisön avustuksella sekin saatiin korjattua :)
Mut mä ehkä niin haluisin tietää, et mistä nää saa päähän kysyy näit, et 'mikä tämä ja tämä sana on suomeks?' sillä siellä oli pari mahtavuutta joukossa. Tietenkin tuli kaikki perus moi, moimoi, hei, heihei, heippa, moikka, minä rakastan sinua, ect, mutta kuka normi ihmiin keksii kysyy et miten sanotaan rinta saati sitten paskiaiset ?! ;D Ne nimitteli meit sitten paskiaisiks pitkin keikkaa ja kaikki tietenki iha kikseis siel xD
Muutenhan ne ei 'kironnu' siel vaa pikemminki siisti meitin suita, ku on nää perus huudattamiset mitä keikoil tehää; maya huudatti meil sit LM.C'tä erilaisilla äänillä ja lopuks se huuski L M fucking C ja me tietenkin ilo turvassa huudettiin perässä jonka jälkee maya vaa moitti, et 'Hey, behave yourselves!' Tästä L M fucking C'stä tulikin sitten se lentävä lause fanien keskuuteen.¨


Kappaleista parhaiten jäivät armasti mieleen kaikki jotka sisälsivät jonkin laisia huudahduksia/taputuksia, mutta muutama biisi oli ylitse muiden:

Oh my Juliet
Ennen kappaleen alkuu maya kysyi meilt, et 'are you my Juliet?' ja kaikki tietenkin huutaa, että yes! Kappaleen aikana ylesö lauloi mahtavasti nää 'say hey hey hey' ja 'say go go go' Oli ilo kuunnella ja kattoo kuinka kaikkien kädet veivas kappaleen tahtiin. ^^

Maya kysyi meiltä, että 'do you know this song...' ja alko laulaa 88:n alkua. Koko yleisö liittyi mayan lauluun ja lauloi kappaleen alun aivan mahtavasti kovalla äänellä. Koko LM.C oli aivan mykistyny ja kiittelivät kovasteen. Ja tottakai ne laulatti sen meil useempaan kertaan, ku eivät olleet uskoa korviaan. Kappaleen aikana olisi voinut tulla tippa linssiin, kun se vaan oli niin mahtavaa ku kaikki laulo. *3*

Kappaleessa siis toistetaan todella monta kertaa 'Rock, rock the LM.C' ja vikana kappaleena, ku oli ni kaikki huus keuhkot pihalle ja heilu ja hyppi koko ajan. Oli aika mahtava tunnelma!!

Kiitos aivan mahtavasta keikasta seuraneitini Kati ja Eeva, keikka yleisö ja tietenkin LM.C~!! Ens kerralla on pakko päästä takasin, ku ol ehkä valehtelematta paras keikka millä oon ikinä ollu ^3^


AWESOMENESSEST!!

AND, it was the live that I felt so much love I could possibly get.

Finland welcomed us warmly when we came here last year.

I could felt much much more love than the last time.

All the fans in Finland, THANK YOU VERY MUCH.

We will definitely coming back here to see you!


-Aiji


When you are happy,

when you are sad,

when you are lonely,

listen to LM.C!

-maya