sunnuntai 11. lokakuuta 2009

¤ Kiiltokuvia ¤

Noh, niin kuin lupasin niin kokeilin sitä vesimarmorointia. Homma oli tooodella sotkuista ja olin melkee kyynärpäitä myöten kynsilakassa :/ Tulos oli kuitenkin todella kivan näköistä. Jos itte haluut kokeilla niin itse pärjäsin näillä ohjeilla vallan mainiosti. Hommaa pitää kyllä harjoitella jotta alkaa saamaan harkittuja kuvioita siihen veden pintaan. Itte tykkäsin hommasta ku se on kuiteskin sellasta räpeltämistä ja vaikka siin pitääkin olla todella nopee. Meinaan ens viikonlopuks tehdä myös uudet marmoroinnit. Meinaan tätä kyl jatkaa :)

Otimpas sitten lauantaina Katin messiin ja lähettiin junailee kohti Helsinkiä. Aamulla oli tosi kylmä joten vaatetta oli päällä sen mukaisestikkin, joka kyllä kostautui junassa. Yritti siinä sitten täydessä väen tungoksessa riisua takkia ni ei kyl onnaa. Asemalta meidän piti ensin selviytyä Kamppiin, mutta suikkasimme Sokoksen läpi ensin, jotta Kati sai tarvitsemansa meikit. Kampissa suuntasimme Morticiaan, josta meinasin itselleni lohmot hommata. Kenkiä oli hieman huonon laisesti kokojen puolesta koska olivat laittaneet kenkiin -50%. Noh, sovitin sitten yhtiä lohmoja jotka olivat kokoa 36 (ja munhan jalka on sellain sievä 38-39) mut hei... nehä oli passelit! Kengissä vapaiden kohta on niin levee et miun jalka mahtu oikein hyvin niihin. Ostimpa sitten ne kengät puolee hintaa ja purkin hius värii raidoille. 55€:lla pääsin pihalle ;D
Tapahtu myös jotaa yllättävää. Kattelin sit siinä sitä kenkä hyllyy ja juttelin myyjän kanssa ni ovesta asteli sisään pelto naapurini Roope! Ilmeet olivat molemmilla varmaa mitä mainioimmat. Ensimmäinen ja tyhmä kysymys oli tietenkin et ''mitä sä tääl teet?!'' Vaikka sitä yrittää kauas lähtee nii et ei tuttui näkis, ni perkule ku näkee sellasii joille ei oo ees puolta kilsaa matkaa kotoota xDD
Sain kengät ja laitoin ne heti seuraavassa kaupassa jalkaan. Hieman horjuvaa oli ekat askeleet, mut alko se loppupäivää kohden helpottumaan huomattavasti. Mutta ne hiton mukulakivet... Muistelen niitä todella lämmöllä. Kehitetään Katin kaa nettiin adressi 'Mukulakivet pois Helsingin kaduilta' ku ei siel voi kävellä korkkareil tai lohmoil.

Lähettiin sit Kampista suuntaamaan kohti Manga Caféta. Matkalla ennen Mikonkatua liikennevaloissa oli likkoja jakamassa flaijereita (sori en osaa kirjotta oikein). Se toinen katto miut päästä varpaisiin ja sano vaa et ''haluutko?'' ja tarjos sitä flaijerii. Otin sen flaijerin ja hymyilin leveesti, koska flaijeri oli Leather Heavenin. Kengät tekee paljon ;)
Päästiin sitten sinne Manga Caféseen. Paikka oli ihanan pieni ja sijaitsi sisäpihalla. Paikka oli täynnä kaikkee Japani krääsää, hyllyt turvoksissa mangasta/lehdistä ja tarjolla oli kaikkee jännää japani juttuu ^^. Otettiin Katin kaa juomat ja nuudelikeitot ja mentiin pihalle syömään. Oli todella lepposta, ku pihal oli viilee ja keitto oli lämmintän ah... Oli ihanaa käydä. Suosittelen!!

Lähdettiin käymään viellä Antti Asplundilla, mutta se ei ollu auki :( Olemme siis käyneet vain raapimassa ikkunaa. Siitä sitten poikkesimme Limbossa ostamassa korvikset josta jatkoimme Minna Parikalle, joka oli myös kiinni *huoh*. Ens kerral parempi tuuri sitten.

Oli kiva käydä taas tuossa suuressa ja mahtavassa pääkaupungissamme, jossa ihmiset ovat aina ah niin kiireisiä ;D Joskus taas uudestaan eiks je ;)

Ens viikolla tapahtuu sitten suuria ja ihania asioita joten voi tulla pitkää teksitä sillon.
Sitä odotellessa ;)

Moikka ^^

5 kommenttia:

  1. Enskerralla nappaatte meikän kanssa hesaan! ai nii mut ku mul ei oo rahaa.. hemmetti... No maku tuomariks ehkä^^' Ois ollu meinaa kiva käyvä siel manga cafeessa kattelemassa ja noita kenkiä kanssa... mut joo. Ehkä joskus toiste.

    VastaaPoista
  2. Joo sit ku mulki on rahaa ni kyselen suoki ^^

    VastaaPoista
  3. oijjj ihanat ostokset <3 onnistunu reissu, vaikkei ollukaa noi yhet kaupat auki :/

    VastaaPoista
  4. Ja Manga Cafeessa oli vielä ihan halvatun halpaakin! Ostin Vanilla Colan, jota ei Suomessa kait myydä missään ja nuudelikeittoo ja yhteensä tuli vaa 6,66e.

    Mut hihiii kiitti reissusta, Katri. Nyt minäkin olen köyhä (menin sitte ostaa Vagabondit möhmöh).

    VastaaPoista
  5. Mäki haluun Hesaan!!!
    Ja saat joskus näyttää mulle ton vesimarmoroinnin, tuli meinaan aika nätit kynnet sulle:D:D Tosin mullahan ei oo hermoja sellasseen näpräilyyn...
    Ja söpöt kenkulit ostit sitten:D:D Vai mitnkäs tämä nykyraggareiden kieli sitten menikään? ;D

    VastaaPoista