Lähdin jo viime torstaina junalla puksuttelemaan kohti Kausalaa... Noh, menin sitten ohikin. Kausalassa kahden ensimmäisen vaunun ovet eivät auenneet, joten minä ja neljä muuta päästiin taksilla Korialta Kausalaan koti portille asti... Ja tietenkin vr:n piikkiin.
Jesh. Viime viikonloppu meni leppoisasti Heiskussa Isosleirillä. Olin yksi leiriavustajista eli jäteöljyistä elikkäs idols tuomareista. Hommaa oli oikein kivasti ja olihan meitä sellaset reippaat 70 henkee samalla tontilla joten voin kertoo, että leikkien keksiminen siihen pieneen saliin sillä porukalla oli haaste... Onneksi saatiin enemmän kuin loistavia iltaohjelmia aikaseksi : D Oikein kivaa oli ja aina oppii jotain uutta. Kiitos siitä!
Asuntolalla oon alottanu uuden harrastuksen eli villasukkien kutomisen x) Oon nyt ekan sukan varren tehny ja tänää saan varmaa duunattuu kantapään jeesiin. Ihan kivaa hommaa paitsi oon saanu niskat aika kipeeks, kun en oo kutonu aikoihin.
Pitäis viel täl viikol tehä selviytymis ohjeita elämän kriiseihin ja kävästä moikkaa terkkarii. Oon n. viimesen kolmen viikon aikana kärsiny ihan älyttämistä nenän verenvuodoista. Multa on tullu yleensä tosi harvoin verta nenästä ja nyt kolmes viikos neljä kertaa (tänään viimeksi). Eilinen oli kaikista pelottavin, kun olin Seppälässä, aivastin ja sittenhän sitä tulikin. Paperii ei ollu ja menin sit kassalt pyytää. Kirjaimillesisti olin rinnuksii ja käsii myöten siin veres. Toivottavasti kukaan lapsi ei saanu traumoja, kun sit hipsin lähimpää vessaa siistimää itteeni. Aikainen halloween miulla :p
Mutta taas torstaina Kausalaan. Katotaa jäänkö Kausalaa vai tuunko taas sillä taksilla~
tiistai 27. syyskuuta 2011
perjantai 23. syyskuuta 2011
Sanansa mittainen likka!
...eli kokonaiset 163cm.
Miun ulkoasu visio ei ota oikein onnistuakseen joten se tulee kun saan sen pirulaisen toimimaan :p
Miul men viime viikko oikein mainiosti. Rakastan syksyä ja sitä vesisadetta! Tai siis niin kauan, kun saan istua sisällä hörimässä kahvia ja kuunnellen vain sitä ääntä mikä tulee, kun pisarat hakkaa ikkunaa. Tai vaihtoehtosesti kulkea sontsan kanssa ulkona ilman mitään laukkuja :) Vettä on tullut ihan älyttömästi joten investoin itselleni syyskengät, kun miun rakkaisiin ja risoihin balleriinoihi lainehti vesi sisään. Ostin sitten kunnon converset, jotka nyt toimii miulla toivottavasti pidemmän aikaa. Koska armeijan vihree on ihana väri niin on sitte myös kengätkin. Olin varmaa torstaina oikein näky, kun kuljin armeijan vihrees paidas, takis, säärystimis ja kengis. Noh... No can do! :)
Miulla on ollu älytön piirustus vimma päällä. Koulutehtävänä piti tehdä oma elämänkaari tärkeine koho- ja käänne kohtineen. En halunnu alkaa näyttelee opettajalle mitään omia kuviani niin piirsin sitten aiheellisia kuvia selitysteni mukaan paperille. Tein pieniä kuvia varmaan kymmenen ja nyt olen tehnyt parissa päivässä 15 lisää. Kasasin oman päivänikin kuvina jonka varmaan tänne joskus laitan kunhan kerkeän skannaamaan kuvat koneelle :)
Viikonloppu on edessä jolloin tähtään nokkani kohti rakasta Heinlahtea ja isosleiriä. Osallistujia on kuulemma niin paljon ettei kaikki halukkaat edes päässeet leirilli mukaan :o Ollaan me nii hyvä vaikutus siis tehty leireillä! :D
Pirteitä päiviä kaikille!
...koska kaikki tarvitsevat outoja asioita ;))

tiistai 13. syyskuuta 2011
Yritys nro 2574
Hehs.
Sitä sen enempää . . .
Elikkäs joo. . . Sama selitys ja sama yritys _taas_!
Harmittaa, koska nää on aina niit viikon innostuksia, mutta nyt oon keksiny jopa keinon millä voisin pystyä pitämäänkin tätä kasassa. Siitä tulevaisuudessa lissää~
Nykyään asustelen siis asuntolassa ja Järvenpäässä. Miulla on asuntolassa liikaa aikaa (ainakin vielä) ja en töllöä jaksa katsoa kuin maanantaisin. Blogi olisi taasen hyvä syy raahta tätä ruhoa jopa pihalle asti jne.
Alan varmaankin huomenna kasailemaan hieman uudenlaista ulkoasua ja kertoilemaan hieman menneestä ja tulevasta. Ja koska rakastan syksyä niin syksyistä juttua on luvassa (/^3^)/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)