lauantai 29. joulukuuta 2012

At the moment...

 
--------------------------------------------------------------------------------
Katselen lempi bändini kuvia,
kuuntelen musiikkia aivan liian kovalla,
poltan kynttilöitä, 
niiskutan,
niistän,
palvon nenäsumutteen keksijää,
nautin luovuudesta,
kärsin luovuudesta,
juon teetä,
rakastan ylipolven meneviä villasukkiani, jotka rakas mummini teki minulle,
olen väsynyt,
mietin puhelimelleni uutta taustakuvaa,
hengaan yöpuvunhousuissa jo viidettä päivää,
niistän,
sanoinko jo, että palvon häntä joka keksi nenäsumutteen.
--------------------------------------------------------------------------------
 
Tsüüs!
ps. näillä näkymin palailen vasta ensivuoden puolella, joten kaikille lukijoille oikein rauhallista vuodenvaihdetta.

torstai 27. joulukuuta 2012

Joulun aikaa





 
 


 anteeksi jos jonkun kone tukehtui kuvien kokoon ja paljouteen
 
Joulu oli ja meni. Sain itseni vaivihkaa ja arvaamatta hieman kipeäksi ennen joulua ja edelleen samaa tautia eletään. Villi veikkaukseni on, että junan odottaminen pakkasessa reilu 20min voi olla syyllinen oloihini.
Anywho... Joulun alla olen nauttinut lumen paljoudesta ja kauniista pakkaskeleistä ennen pyhiä. Kyllä sitä saa olla onnellinen, kun asustelee tässä kylässä ja pääsee fiilistelemään lumisia maalaismaisemia perus autoreissuilla~ Luonnon kauneus osaa aina yllättää ^3^

Joulun vietin kotona perheen, mummin ja isotädin kanssa. Kävimme palelemassa hautuumailla, söimme itsemme ähkyyn ja availimme paketteja. Tunnelma oli iloista ja leppoisa. Illalla on ihana rauhoittua kotiin sohvan nurkkaan uudessa yöpuvussa rääppien jouluruokia teen kera.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Koti


Joulu loma alkoi! Tänään lähdin koulusta tukka putkella heti tuntien päätyttyä kohti junaa. Vaikka jouduinkin jossain vaiheessa venailemaan junaa puolikin tuntia, niin ei sekään karkoittanut varmaankin typeränkin näköistä hymyäni. Ajatus kotiin pääsemisestä oli aivan ihanaa! Nyt olen juhlistanut loman alkua monella litralla teetä ja pipruilla. Radiosta tulvii joululauluja ja kohta lähden tarpomaan kahden karvakorvan kanssa hankeen.

It's so nice to be home again~

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Veckoslut i huvudstadsregionen

 
viikonlopun lööv -fiilikset:
pölytön asuntolahuone
puuroa ja banaaneja
kävelylenkki, jonka tavoitteena oli käydä ostamassa jäätelö
kolme tuntia varattu kenkien ostoon ja löydätkin täydelliset vain 15 minuutissa
ritariasuinen Jeesus
parasta kiinalaista ruokaa hyvässä seurassa
iso noutokahvi
nukkuminen pitkään ilman, että tarvii lähteä minnekkään
otsatukka ei temppuile

viikonlopun ...joo-o...-fiilis:
mielikuvitusharjoitusta
junassa vieressäsi istuvalla miesmatkustajalla on kaikesta päätellen hirveä krapula ja matkan aikana hän nousee pariin otteeseen rauhallisesti paikaltaan, menee junan vessaan (johon paikaltasi näkee...) ja vessasta kuuluu niin kovat purjoamisen äänet, että muut kanssamatkustajat eivät oikein tiedä miten pitäisi reagoida.

viikonlopun ou shit -fiilikset:
astut junasta ulos Helsingin rautatieasemalle tajuten, että
1)tänään on lauantai 
2) jouluun on 13 päivää
ja
3) mie oon menossa normaaleille ostoksille Helsinkiin
. . .
mä tuun niin kuoleen!

sekä

mun pitäis viiä roskat kampuksen toiseen päähän ja ulkona on hirvee
tuuli ja tuiverrus... Ei täs mikään!




Tsüüs!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Asuntola elämää

" Käsi kädessä kuljemme taloon autioon,
ja se minua niin ravistaa.
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon... "
Lauleskeltii, kun tultiin kaupasta asuntolaan 8)

Viimeistä tiivistä asuntolaviikkoo elellen ennen lomaa. Meinasin viel uhkarohkeena olla viikonlopun yli, kun en oo tainnut ikinä ennen olla. Ensi viikolla on vain maanantaina tunteja ja niiltä en oikeen viitsisi luistaakkaan, kun on sellain kurssi jolla on kaksi eri opettajaa ja haluaisin saada kunnon arvosanankin siitä. Kurssin arvosana nimittäin vaikuttaa siihen voisiko päästä lastensuojeluun/perhekotiin TOPpiin ja en nyt ainakaan haluaisi sulkea sitä mahdollisuutta pois huonon arvosanan myötä.

Ollaan alkuviikosta koko asuntolan voimin vietetty kivat pikkujoulut oikein ohjelman ja bändin kera. Hirveen hauskaa oli ja mukavasti porukkaakin (olin kuitenkin järjestäjänä APEilun vuoksi niin ihmismäärä lämmitti). Seuraavana päivänä kuitenkin omassa solussa muutaman hengen voimin vietettiin omia pikkujouluja glögin ja piprujen kera riemastuttavaa aliasta unohtamatta. Kurkkuun koskee, mutta hirveen kivaa oli :)



Viikonloppuna tavoitteena olisi metsästää ehjät ja lumenkestävät talvikengät. Jos valtionrautatie suo niin metsästän ne armaasta pääkaupungistamme. We will see... Or I will! :D Tuskin alan postailee mitää kenkien kuvia tänne~

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pitkääkin pidempi viikonloppu

... koska itsenäisyyspäivä ja ihana etäpäivä, joka ilman etätehtäviä muuntui vapaapäiväksi :)

Tuli katsottua tavalliseen tapaan linnanjuhlia kotona sohvan nurkasta teekuppi kourassa. On se jännä kuinka sitä voi jumiutua katsomaan useammaksi tunniksi, kun ihmiset kättelee :D Oli kyl kiinnostavampaa katseltavaa kuin viimevuonna. Dunno why~

Vaikka olinkin kovin kiireinen makoiluni ja autuaan meritähtiasentoni pitämisessä niin kuitenkin väsäsimme siskon kanssa jonkin verran pipareita. Äiti oli tehnyt taikinan joten loppuun asti muotoilu jäi meille lapsille. Ihan koko taikinaa ei jaksettu vääntää pipareiksi asti, mutta eiköhän nekin saada jossain vaiheessa kasaan ;)
Muuten lomailu menikin sitten ollessa tekemättä yhtään mitään ja ihmetellessä lumen leijumista sekä sitä kuinka paljon sitä voikaan tulla.

Vielä ensiviikko ja yksi päivä, jonka jälkeen koittaa joululoma~



 Pipruja tuli kyllä enemmän kuin nämä kaksi ^_^'


Tsüüs!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Opistolla

Here I am again in Järvenpää!!
Hirveesti menoo ja meininkii oli edellisellä viikolla, kun TOPpini veteli viimeisiään. Nyt se on ohitse ja ensivuonna olisi toinen samanlainen pätkä... Mutta nyt olen takaisin Jiipäässä.
Jossain kohtaa olin aivan onneissani tulossa kouluun, mutta kyllä se innostus siinä vaiheessa laski ekan kerran, kun piti kotona pakata
(ei oo pakkaamista ja purkamista epäinspiroivimpia hommia olemassakaa)
ja viimeistään siinä kohtaa, kun piti alkaa asuntolalla vääntää yhtä koulutehtävää.

Tämä päivä on ollut kuitenkin oikein kiva. Aamulla sai nukkua pitkään ja syödä puuroa maidon kera aamiaiseksi. Tunnit olivat kiinnostavia sekä luokkamme ja tutor opettajamme väliset kettuilut vallan loistavia ;D Sain myös käteeni tänään CDn, joka sisälsi 45min materiaalia syksyn Valkealan vaellukselta. Onneksi asuntolahuoneeni on eristyksissä täällä yläkerrassa, ettei kukaan kuullut hervotonta kikatustani videota katsellessa ^^


Nyt jatkan loputonta perseilyä ja itseni lämpimänä pitämistä täällä asuntolan antarktisissa olosuhteissa (onneksi huoneeni on lämpimin koko talosta ^3^)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ketunleipää, ketunleipää~

Mikä on mua miellyttävä ajanvieten kun olen yksikseni?
Arvasitko?
No kyllä, se on ruoanlaitto.

En pahemmin oo välittänyt ruoan tekemisestä vaan leipominen on ollut paljon lähempänä sydäntä(mustikkamuffinssit namm~). Asiaan on kuitenkin tullut muutosta. Edelleen tykkään jälkkärien ja makeiden tekemisestä enemmän, koska liikkuvia osia ei oo niin paljon. Kiinnostus ruoanlaitosta juontaa juurensa varmaankin mun 'nyt muutan elämäntapani' -innostukseen. Alko tulee hirveesti vastaa kaikkee mikä kuulosti hyvältä ja pakkohan niitä on sitten kokeilla. En edelleenkään ole mestari ruoanlaitossa, mutta on se ihan kivaa. Tosin yksikseen, kun saa vapaasti säheltää ilman, että kukaan kokeneempi ruoanlaittaja saa slaagia. Kolmen päivän aikana olen tehnyt kolmea syötävää. Maanantaina mansikkarahkaa, tiistaina perunarieskoja ja tänään tein täytettyjä paprikoita. Hyvää oli vaikka itse sanonkin. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa (tottakai vielä parempaa, kun itse tekee~)




 
Mitäköhän sitä huomenna tekisi, kun on hyvä putki päällä.
Niitä muffinseja ehkäpä?

tiistai 20. marraskuuta 2012

Once and for All

Kuinka täydellisesti jotkut olemattomat kirjalliset tehtävät voi viedä mehut pienestä ihmisestä ihan täydellisesti! En ymmärrä, mutta niin se vain on. Sad but true.
Eli elämäni on työharjoittelun vuoksi aikalailla täynnä kirjaimia ja kilometrin verran tehtäviä (ehkei nyt ihan, mutta siltä se kyllä tuntuu).

Käytiimpä tuossa seurakuntaporukkammen kanssa Turussa Maata Näkyvissä -festareilla (pohjoismaiden suurin kristillinen nuorten tapahtuma) viime viikonloppuna. Oli todella mukava reissu! Hauskoja ihmisiä, hyvää musiikkia, loistava sanoma sekä näki pitkästä aikaa opistolaisia. Kannatti mennä vaikka se kova koulun lattia ja huonosti hanasta tuleva vesi hampaita pestessä ei lämmitä ollenkaan. Kyllä sitä taas osaa arvostaa omaa sänkyä, hanasta tulevaa vettä ja hyvää ruokaa ihan eri tavalla. Mutta päälimmäisenä tietenkin jäi mieleen kuinka hieno asia se oma uskonto onkaan. Kuinka kiitollinen saankaan olla kaikesta Jumalalle. Elämä on hienoo!

 
p.s. Viikon niksipirkka (ilman sukkahousuja). Jos olet yhtä lahopää kuin allekirjoittanut ja tehtyäsi teetä tapaat jättää sen kupin täytenä jonnekkin matkan varrelle, unohtaa kokonaan sen olemassa olon, mutta nähdessäsi sen puolentunnin päästä muistat sen jolloin tee on jo kerennyt jäähtyä kylmäksi, niin tässä ratkaisu; Mahdollisimman iso kuppi! Ei kerkee jäähtyy kylmäksi! Ovelaa, eikö?! :D

Tsau!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Onnen pisaroita

Pakkanen ja kuura
+
Auringon valo
+
Puuro
+
Korvakorut
+
Kuplat, vaahto, kylpy ja eritoten kaikki kolme yhdessä
+
Sauna
+
Hyvä ruoka
+
Ystävät
+
Syvälliset keskustelut
+
Singstar
=
Best day after a long time~
 
 

maanantai 5. marraskuuta 2012

And that's who I am
















Oon keräilly näitä and that's who I am -kuvia useamman kerran itselleni koneelle että tekisin niistä postauksen, mutta kun ei... Kuvia on jo läjä joten otin tähän muutaman sellaisen jotka tällä hetkellä koskettavat eniten ;)
Ehkä laitan joskus uuden postauksen uusine kuvineen~

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ovelaa pakoilua

Miten epämiellyttäviä kirjalliset tehtävät voikaan olla!? Erityten kun niitä on yhden käden jokaiselle sormelle! Sen vuoksi, että kirjoittaminen tuollaiusten tehtävien muodossa on epämiellyttävää puuhaa niin tulee tehtyä ihan mitä tahansa muuta jota on pitänyt tehdä. Tällä hetkellä pakoilen tehtäviä bloggaamalla, huonetta siivoten ja pohtien pitäisikö hankkia lisää tuikkukippoja ikkunaan roikkumaan :D

Eilen oli pyhäinpäivä ja pääsin käymään vanhempieni kanssa hautuumaalla milten puolenyön aikaan. Näky oli aivan mieletön. Ylähautuumaalla kun ei ole ollenkaan muita valoja niin se valtava määrä kynttilöitä liekkeineen pääsi todella edukseen. Aivan kuin olisi ollut omassa pienessä maailmassa. Tykkään kynttilä perinteestä ehkä enemmän kuin halloweenista, joka kovasti ottaa jalansijaa Suomessakin ;)

Ehkä nyt raivaan tän huoneeni, katson yhden ohjelman jonka jälkeen ison teemukillisen kera ja hyvän musiikin soidessa taustalla voisin alkaa työstämään tehtäviäni... *huokaus*

Jacek Yerka - Autumn

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

mornings

Asuntola aamut.
Kuinka tämän tekstin luettuani niitä oikeastaan kaipaankaan...